Rakennus Nopsa

Rakennus Nopsa on lappeenrantalainen rakennusliike, jolla on yli 30 vuoden kokemus alalta, ja jonka toiminta-alueeseen kuuluu koko Etelä-Karjalan alue.

Firman asiakkaat, jotka ovat etupäässä yrityksiä, yhteisöjä, kuntia & kaupunkeja, Rajavartiolaitos, sekä taloyhtiöitä ja teollisuuden toimijoita, käyttävät Nopsaa varsinkin rakennussaneerauksiin, korjausrakentamiseen, sekä LV-töihin.

Näiden ohella voit palkata firman myös osaksi uudisrakentamisen ja teollisuusrakentamisen urakoita.

Laaja osaaminen ja ammattitaito on peräisin firman henkilöstön pitkästä kokemuksesta alalla, johon kuuluu mm. se, että noin kolmannes on ollut Nopsan palveluksessa yli 15 vuotta. Yritys perustettiin vuonna 1982.

Rakennus-Nopsa
Maijankatu 14
53300 Lappeenranta

Tunnetuimpiin urakoihin yrityksen toiminta-aikana kuuluvat esimerkiksi keskussairaalan synnytysosaston ja Taipalsaaren siunauskappelin peruskorjaukset.

Yhtiön kilpailuvaltteihin kuuluu sen nimen mukaisesti toimituksien teko aikataulujen mukaan, ammattitaitoiset työmaat, sekä kohdallaan oleva hinnoittelu.